torstai 5. tammikuuta 2017

Heli Slunga & Jaana Seppänen: Lapin Lolita (WSOY 2016)



Kirjan takakannessa tätä kirjaa sanotaan Bitch lit- romaaniksi. Sanayhdistelmä on väännös tutusta Chick litistä, joka Wikipedian mukaan tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Onko kirjoittajien tarkoitus siis ollut käsitellä huoruutta kevyesti ja humoristisesti? En löydä huoraamisessa mitään hauskuutta enkä löydä sitä tästä kirjastakaan, varsinkin kun tässä käsitellään myös pedofiliaa. Sen sijaan tämä kirja on kokoelma kliseitä: venäläisiä huoria, Thaimaan seksiturismia ja se pakollinen Lapin tyttö, joka puhuu Lapin murretta oikein viimeisen hoon päältä.

Kaikki huorat ovat myös kliseisen typeriä, myös tuo nuori, naiivi Lapin tyttö, joka kauppaa olematonta neitsyyttään. Tilanne on sama, jos niputettaisiin kaikki siivoojat yhteen ja sanottaisiin heitä tyhmiksi. Hauskaa vai kevyttä?

Kirjan ainoa tilaa saava mies on Thaimaassa nuoren alaikäisen tytön ostanut pedofiili, joka selittää tekonsa parhain päin: hän halusi pelastaa tytön. Tosin hän käytti tätä lasta seksuaalisesti hyväkseen, mutta se on sivuseikka kuten tällaisilla valehtelijoilla on itselleen ja muille tapana selittää.

Miehet pääsevät ääneen myös kirjaan sirotelluissa erillisissä laatikoissa, joissa he kertovat seksuaalifantasioistaan. Mielenkiintoista kirjassa oli se, ettei naisilla ole mitään fantasioita, jotka liittyvät seksiin. Todellisuus sillä saralla taitaa olla niin raakaa, ettei sellainen tule mieleen. Rakkautta toki hekin kaipaavat kuten kaikki ihmiset, tai ainakin turvattua elämää. 

Ja ne venäläiset huorat. Siinäkö ovat kirjoittajien mielestä kaikki ne naiset, jotka huoraavat? Näin ei todellakaan ole. Mitä tekee lestadiolaisnainen? Hän on synnyttänyt uusimman lapsensa kuukausi sitten ja mies haluaa seksiä. Edelliset lapset ovat tulleet vuoden välein ja niitä on viisi. Hän levittää reitensä miehelleen taivaspaikan toivossa ja siksi että mies haluaa. Luuleeko joku, että hän haluaa kiihkeästi seksiä miehen kanssa, intohimosta? Hän antaa vastikkeellista seksiä, huoraa taivaspaikan toivossa, joka on yhtä tyhmää kuin halvan venäläishuoran luulo päästä rouvaksi Eiraan.

Tai se tavallinen suomalainen nainen, joka miehen palkkapäivänä on enempi kuin halukas patjaksi ukkonsa alle, että saisi jotain siitä palkasta itselleen ja lapsille uudet syysvaatteet. Entä se nainen, joka laskee miehensä viinapaukkuja ja sitä, milloin olisi hyvä aika viedä tuo juoppo sänkyyn, että sillä vielä seisoisi. Että se sika nukahtaisi saatuaan ja jättäisi tällä kertaa hakkaamatta.

Ja kyllä siellä Eirassakin huoria asuu. Heitä vain kutsutaan rouviksi ja teititellään. Samaa vastikkeellista seksiä hekin antavat, tosin kalliimmalla hinnalla, joka on heidän kunniakseen sanottava. He pääsevät myös aikaisin hyvälle eläkkeelle, koska miehet vaihtavat nuorempiin, kiinteälihaisiin. Harvoin tämä tarkoittaa edes avioeroa, asiat voidaan rahalla hoitaa tyylikkäästi. Yhtä kaikki, eivät he sen parempia ole kuin halvat venäläiset tai Thaimaasta ostetut vaimot.

Miksi kirjailijat jättivät nämä huoraamiset käsittelemättä? Miksi he pitäytyivät kuluneisiin tyyppitapauksiin, jotka ovat yhtä väljähtyneitä kuin eilinen seksi? Hauska ja kevyt tämä teos ei ollut, takakannen mainoksesta huolimatta. Se ei edes järkyttänyt. Kirja oli kokoelma kliseitä, kapea-alainen otos huoruudesta.