Panu Rajala: F. E. Sillanpää, Nobel-kirjailijan elämä 1888—1964

Rajala kertoo esipuheessaan, että tarkoituksena oli tehdä lukukelpoinen keskeisen klassikon elämäkerta. Siinä hän jälleen onnistuu. Olen lukenut useita Rajalan kirjoittamia kirjailijaelämäkertoja ja täytyy myöntää, että sen homman hän osaa. Tämä kirja perustuu Rajalan aiemmin kirjoittamaan kolmiosaiseen elämäkertaan.

Sillanpään kirjojen talonpoikainen aihepiiri ei minua kiinnosta enkä ole hänen kirjojaan kouluvuosien jälkeen edes lukenut enkä tule lukemaankaan. Huomasin kuitenkin, etten tiedä Sillanpään persoonasta, elämästä enkä Nobelin saantiin johtavista tekijöistä oikeastaan mitään. Siksi tartuin tähän kirjaan.

Mielenkiintoisinta kirjassa oli Sillanpään ja hänen kahden kustantajansa suhde (WSOY ja Otava). Lieköhän Suomessa toista kirjailijaa, jota on kustantajan taholta niin paljon ymmärretty? Sillanpää oli raha-asioissaan täysin holtiton ja kustantajat hoitivat koko perheen rahatalouden. Kirjailijan ja kustantajan (Otava) viimeinen toivo oli Nobel-palkinto. Siinä vaiheessa Sillanpää oli velkaa Otavalle kolme miljoonaa markkaa ja mitään toivoa siitä, että kirjoja kirjoittamalla ja kustantamalla olisi tuota velkasummaa pystytty hoitamaan, ei ollut. Sillanpäällä oli ruhtinaalliset menot, johon hän katsoi olevansa oikeutettu asemansa tähden. 

Sillanpään vaimo oli kuollessaan vasta 41-vuotias. Epäilen hänen kuolleen rasitukseen. Elämä kirjailijan kanssa ei ollut helppoa ja Sillanpään alkoholin käyttö lisääntyi vuosi vuodelta. Lisäksi vaimolla oli hoidettavanaan iso lapsikatras. Nuorin lapsi oli vuoden ikäinen. Vaimon kuolema joudutti kirjailijan syöksykierrettä alkoholin huurruttamaan elämään.

Nobel-palkinto oli Sillanpäälle sekä siunaus että kirous. Hän sai raha-asiansa hoidettua, mutta menetti terveytensä lopullisesti. Viina oli vienyt miestä jo vuosia ja tahti vain kiihtyi. Sekava ja harhainen Sillanpää joutui Kammion sairaskotiin. Hän oli 52-vuotias. Taudinkuvaksi määriteltiin: ”Alkoholin väärinkäytöstä johtuva tylsistyminen ja hermostolliset häiriöt”. Taudin syyksi todettiin: ”Nobel-palkinnon saaminen.” Taitaa olla niitä harvinaisempia taudin syitä koko maailmassa. Sillanpää oli pitkään hoitokodissa ja joutui holhoukseen. 

Kammion sairaskotiin joutui myös Mika Waltari. Sillanpää ilahtui tapaamisesta. Hän tokaisi Waltarille: ”Tiedätkös minkä takia minä olen täällä? No sen takia kun minä sain sen pirun Noobelin. Ei kestänyt mökinpojan pää semmoista kunniaa. Ja sinä olet täällä sen takia, että sinä et tule sitä koskaan saamaankaan”. Ehkä se oli Waltarille onneksi. Hän ei joutunut holhoukseen.