Taiteilijakutsumus
on aika kaluttu aihe kirjallisuudessa, mutta tämä pieni kirja ei onneksi ole
pelkkää itkua ja hammastenkiristystä taiteilijoiden kovasta osasta. Vanhatalo
on saanut siihen mukaan myös elämisen ja ihmisyyden toisia tasoja.
Kirjan
rakenne viehätti minua. Se ei ole kronologista kerrontaa päähenkilön Aarni
Koskiaavan elämästä vaan ajassa hypähdellään välillä vuosikymmeniäkin
eteenpäin. Se antaa tekstiin sävykkyyttä varsinkin,
kun ajallisesti kirja kertoo 1960-luvusta tähän vuoteen. Ymmärrettävästi
parisataa sivuiseen kirjaan jää vuosien aukkoja, joista ei suoranaisesti
kerrota mitään. Taitavasti Vanhatalo kuitenkin täyttää nämä aukot muussa
kerronnassa.
En
ole koskaan pitänyt murteen käytöstä kaunokirjallisuudessa enkä pitänyt siitä
tässäkään kirjassa. Vahva Oulun murre repliikeissä pysäytti aina muutamaksi
sekunniksi lukemisen ja sai minut ärtyneeksi. Halusiko kirjailija tällä murteen
käytöllä painottaa päähenkilön ulkopuolisuutta suuressa maailmassa
(Helsingissä) ja taiteilijoiden parissa? Toisenlaisia teknisiä ratkaisuja olisi
varmaan löytynyt. Olisin nauranut kirjan alusta loppuun, jos päähenkilö olisi
ollut lähtöisin Raumalta ja replikoinut Rauman murteella. Nyt se ärsytti.
Takakansi
kertoo kirjan olevan kaunis ja kuulas romaani. Olen hieman eri mieltä. Jäin
ihmettelemään, oliko Vanhatalolla tietoisena tarkoituksena tehdä Aarnin
tyttärestä nainen, joka antautuu suhteeseen vanhan miehen kanssa edistääkseen
omaa taiteilijan uraansa, vieläpä äitinsä suosiollisella avustuksella? Eli
antoi ruumiinsa vanhalle miehelle saadakseen hänen avullaan ovet taidepiireihin
avattua. Kaikki naiset ovat huoria, kuten kirjailija tämän miehen sanomaksi
kirjoitti. Mielleyhtymältä en voinut välttyä eikä se kovin kaunis kuva ole.
Vahvaksi
kirjan teemaksi minulle jäi, ettei ihminen voi paeta itseään eikä luontoaan.
Voit huijata kaikkia, myös itseäsi, olemalla joku muu jonka toiset haluavat
sinun olevan ja sinä itse haluat olla, mutta lopulta minuus saavuttaa sinut
etkä kykene sitä estämään.
Kirjan
lopussa itse kukin voi jäädä pohtimaan, onko taiteellisen menestyksen ja
tunnustuksen saavuttaminen minkään arvoista, jos ihminen samalla menettää
kaiken muun mikä on tärkeää ja arvokasta elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti