Panu Rajala: Tulisoihtu pimeään (WSOY 2015)
H.K. Riikonen: Nukuin vasta aamuyöstä (Gummerus 2015)
Olavi Paavolainen on jälleen päässyt pramille. Syksyn satoa ovat
kaksi hänestä tehtyä elämäkertaa, Riikosen ja Rajalan. Mielenkiintoisia
molemmat. Paavolainen käytti kirjoissaan lähteinä lehtileikkeitä, joita hän leikkeli ja keräsi tilaamistaan ulkomaisista, lähinnä saksalaisista ja ruotsalaisista lehdistä. Tämän toteavat molemmat elämäkertakirjurit. Lisäksi hän käytti hyväkseen jo julkaistuja kirjoja. Niistä on myös suoranaisia lainauksia
kuvissa ja teksteissä varsinkin ”Lähdössä ja loitsussa” sekä ”Ristissä
ja hakaristissä”. Lähteitä ei ole juurikaan mainittu.
Lähdöstä ja Loitsusta Riikonen toteaa: ”Joka tapauksessa lähteiden miltei sanatarkka noudattaminen tekee Lähdöstä ja loitsusta välistä kiusallisen vaikutelman." Siellä on esimerkiksi lopussa oleva kuvaus jesuiittavaltiosta, joka perustuu pitkälle Fulpo-Millerin teokseen Macht und Geheimnis der Jesuiten. Samoin luku Lempeyden diktatuuri on parafraasia ja osin suoranaista käännöstä kyseisestä teoksesta.
Joten täytynee sanoa, että nämä Paavolaisen kirjat ovat todellakin aikamoista kollaasia, parafraaseja ja miltei sanatarkkoja käännöksiä toisten teksteistä. Riikosen mukaan tämä oli aika yleistä siihen aikaan ja lähteitä ei välttämättä kerrottu. Tosin hänkin pitää näin laajoja otteita kiusallisina ja ongelmallisina. Ehkäpä tässä kuultaa Olavi Paavolais-seuran jäsenen ymmärtäminen.
Rajala ainakin suhtautui paljon kriittisemmin Paavolaisen Synkän yksinpuhelun jälkikäteen muutteluun. Siitähän on esitetty arvioita, että Paavolainen häivytti sieltä päiväkirjan sivuilta jatkosodan alussa kokemansa natsisympatiat. Niitä ei sieltä juurikaan löydy ja he sentään Helvi Hämäläisen kanssa innoissaan lukivat Hitlerin Taisteluni. Tästä on olemassa aikalaisten
todistuksia. Riikonen kuittaa ne harvat merkinnät ironisiksi.
Kannattaa lukea molemmat ja Rajalan teos ensin.
Joten täytynee sanoa, että nämä Paavolaisen kirjat ovat todellakin aikamoista kollaasia, parafraaseja ja miltei sanatarkkoja käännöksiä toisten teksteistä. Riikosen mukaan tämä oli aika yleistä siihen aikaan ja lähteitä ei välttämättä kerrottu. Tosin hänkin pitää näin laajoja otteita kiusallisina ja ongelmallisina. Ehkäpä tässä kuultaa Olavi Paavolais-seuran jäsenen ymmärtäminen.
Rajala ainakin suhtautui paljon kriittisemmin Paavolaisen Synkän yksinpuhelun jälkikäteen muutteluun. Siitähän on esitetty arvioita, että Paavolainen häivytti sieltä päiväkirjan sivuilta jatkosodan alussa kokemansa natsisympatiat. Niitä ei sieltä juurikaan löydy ja he sentään Helvi Hämäläisen kanssa innoissaan lukivat Hitlerin Taisteluni. Tästä on olemassa aikalaisten
todistuksia. Riikonen kuittaa ne harvat merkinnät ironisiksi.
Kannattaa lukea molemmat ja Rajalan teos ensin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti